Suomen Tiedeseura

Humanistinen osasto

Puheenjohtaja: Hannu Riikonen
Varapuheenjohtaja: Juha Janhunen

Humanistiseen osastoon kuuluvat humanistiset tieteenalat: kielitieteet (eri filologia-aineet ja yleinen kielitiede), historiantutkimus ja arkeologia, eri taiteiden (kirjallisuustiede, musiikkitiede, taidehistoria ja arkkitehtuuri, elokuva sekä estetiikka ja taidekasvatus) tutkimus, antiikintutkimus ja filosofia. Myös kansatiede ja uskontotiede ovat edustettuina. Osaston piirissä on myös huomattavaa ulkoeurooppalaisten kielten ja kulttuurien asiantuntemusta.

Humanistisen osaston jäsenet osallistuvat aktiivisesti esitelmänpitäjinä Suomen Tiedeseuran kokouksiin ja seminaareihin; osasto järjestää itsekin seminaareja ajankohtaisista aiheista. Osastolla on toimikunta, joka pyydettäessä tekee ehdotuksia kansainvälisten palkintojen saajiksi.

Suomen Tiedeseuran julkaisusarjoista humanistisen osaston piiriin kuuluvaa tutkimusta julkaistaan etenkin kongressikielillä julkaistavassa Commentationes Humanarum Litterarum -sarjassa, mutta varsin paljon myös kotimaisilla kielillä julkaistavassa Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk -sarjassa. Suomen Tiedeseuran kunniajäseniä Humanistisen osaston piiristä ovat historian professori Matti Klinge ja kreikkalaisen filologian professori Holger Thesleff.